Spontaani säveltäminen ®

Spontaani säveltäminen on lauluntekomenetelmä, joka toteutetaan esimerkiksi juhlatilaisuudessa vieraiden antamien sanojen ja ajatusten sekä taiteilijan tekemien vaikutelmien pohjalta.

Spontaani säveltäminen on rekisteröidyn tavaramerkin saanut uusi tuotekonsepti, jolla tarkoitetaan tietyssä tilassa ja hetkessä tehtyä, aiemmin esittämätöntä teosta.
Menetelmän perusajatus on, että taiteilija tekee tilasta ja sävellyksen kohteesta havaintoja, sekä kysyy myös ympäristössä olevien ihmisten ajatuksia. Tämän jälkeen sävellys tehdään ja esitetään välittömästi sen valmistuttua.
Menetelmä on ihanteellinen esimerkiksi elämyslahjaksi juhliin, tai jos halutaan tehdä jostain tietystä teemasta musiikkikappale nopeassa aikataulussa. Lisäksi spontaania säveltämistä voi toteuttaa esimerkiksi yritysten tiimien tai organisaation yhteishengen tai työhyvinvoinnin parantamiseksi. Menetelmä toimii myös erilaisten yhteisöjen brändin luomisen ja hallinnan työkaluna.

 

”Sonjan kauniin herkkä spontaani sävellys ja sanoitus kruunasivat vaimoni Elinan ja minun yhteisen syntymäpäiväjuhlan. Teos puhutteli paitsi juhlien kohteina olleita myös kotiimme saapuneita läheisiä ystäviämme ja sukulaisiamme. Sävellyksen sanoitusaihiot Sonjalle toimivat juhlavieraiden yhteisöllisenä liimana, sillä kaikki saivat osallistua henkilökohtaisesti kirjoittamalla  positiivisia muistoja tai ajatuksia sekä Elinasta että minusta paperille. Tunti aatosten luovuttamisesta, ja Voilá sanoitetut sävellykset olivat valmiina herkistämään koko juhlaväen.”

-Heikki Peltokangas, Seinäjoki